Annan mietteitä vuodesta 2019

Mitä opin vuodesta 2019? Perhe Kotamäki joulu19

Viime vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Petteri perusti Siivouspalvelu Kodan. Mies, moppi ja unelma yrittäjyydestä on kymmenen vuoden aikana tuonut tullessaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, mutta myös Petterille puolison, perheen ja yhtiökumppanin, minut. Mutta jos pelkästään viime vuotta pitäisi kuvailla kolmella sanalla, olisivat ne kasvattava, kipeä ja kiitollinen.

Kasvattavan niin minulle kuin meille kaikille Kodassa viime vuodesta teki järjestys, jota loimme Kotaan, jopa itse Marie Kondo olisi tyytyväinen aikaansaannoksistamme! Vuoden alusta palkkasimme yrityksemme historian ensimmäisen henkilöstöpäällikön ja lyhyessä ajassa upea ja aikaansaava Mari yhtenäisti käytäntöjä, terävöitti perehdytystä, tarttui rekrytointiin ja ennen kaikkea antoi aikaansa henkilökunnallemme henkilökohtaisissa kohtaamisissa. Näiden kohtaamisten pohjalta uudistettiin toimintamalleja, kuten siirryttiin päivävuorossa parityöskentelyyn, rakennettiin uusi asiakaspalvelutiimi sekä uudistettiin esimiesten tehtäviä. Toimistomme järjestettiin ihan konkreettisestikin uudelleen ja pystyviikkauksen kävivät läpi paperit, pussit ja purnukat.

Muutos ei koskaan kuitenkaan ole helppo. Vuosi oli myös työläs, ajoittain turhauttava sekä kipeä. Laskimme, haastattelimme ja etsimme ratkaisuja. Määritimme arvomme uudelleen sen pohjalta, mitä Kota haluaa olla ja minne se haluaa mennä ja ymmärsimme monessa kohtaa olleemme liiankin joustavia ja kilttejä. Liian monen hyvän työntekijän kanssa itkimme yhdessä kun työkyvyn edessä tuli seinä vastaan ja oli pakko lähteä miettimään elämälle uutta suuntaa ja unelmia. Osalle yrityksemme muutokset veivät liian kauaksi omasta näköalasta ja siksi matka Kodasta jatkui eteenpäin. Tarkasteltuamme liiketoimintamme kannattavuutta, jouduimme myös lopettamaan palveluita ja irtisanomaan vuosia kestäneitä asiakassuhteita – ja taas itkimme, tällä kertaa yhdessä asiakkaan kanssa. Kipeää ja raskasta oli myös katsoa kun yhtiökumppani ja samalla myös puolisoni ja lastemme isä kuihtui hiljaa uupumuksen alla.

Kuitenkin kaikkein päällimmäisenä tunteena vuodesta on kiitollisuus. Vuoden aikana koko yrityskulttuuri koki ison muutoksen palaten kohti sitä, mitä alusta alkaen olemme yrittäjinä ajatelleet. On ollut upeaa katsoa vanhojen kotalaisten kasvavan muutosten myötä, ottavan paikkaansa uusissakin tehtävissä ja rohkeasti kannustavan niin meitä johtamisessa kuin uusia kotalaisia työssään. Olemme saaneet upeita uusia työntekijöitä, jotka innolla ja intohimolla haluavat antaa osaamisensa, ideansa ja ajatuksensa käyttöön. Iloitsen omasta lähitiimistäni, joka on uutterasti, määrätietoisesti ja ilolla tarttunut johtajuuteen ja ottanut täyden vastuun Kodan kehittämisestä. Saan itse tehdä tilaa paremmalle osaamiselle ja luotsata yritystämme kohti yhdessä rakennettuja tavoitteita. Siinä missä kaikuu ilo ja nauru, on tullut myös lupa olla rikki: liikuttavaa on ollut kuinka hienosti henkilökuntamme kantaa Petteriä kysyen aina välillä jaksamista ja vointia. Ja pienillä askelilla hänkin on saanut aloittaa matkansa entistä ehommaksi itsekseen.

Vuodelle 2020 rakensimme yhdessä johtotiimin kanssa tavoitteita ja strategiaa. Haluamme tehdä vastuullista liiketoimintaa ja vahvistaa kaikkia arvojamme. Erityisesti haluamme lisätä vuorovaikutusta niin Kodan sisällä kuin suhteessa asiakkaisiin – yhdessä palvelu rakennetaan!  Odotan siis innolla, mitä vuosi 2020 antaa meille! Uskon, että yhdessä teemme uudesta vuodesta puhtaan, iloisen ja unohtumattoman!

Anna Kotamäki
Toimitusjohtaja
Siivouspalvelu Kota

Lue myös

Maailma ilman siivousta: Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi?

Maailma ilman siivousta

Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi? Kuvittele hetkeksi maailma ilman siivousta. Kadut täyttyisivät roskista, toimistojen työpisteet pölyttyisivät ja kodit muuttuisivat kaaoksen keskukseksi. Tämä ei

Lue lisää »

Kodan vuosittainen juhla

Vaikka juhla pidettiin helmikuussa, sen merkitys ja lämpö olivat yhtä syvät kuin perinteisessä joulunajan juhlassa. Loppuvuosi on aina meille erittäin kiireistä aikaa, minkä vuoksi siirrämme

Lue lisää »

Kodan kuukausikoulutus

Siivouspalvelu Kodan kevään 2024 ensimmäisessä työntekijöiden koulutuksessa keskityimme puhdistustekniikoiden ja -laitteiden käyttöön. Tämä koulutus ei ainoastaan vahvistanut tiimimme ammattitaitoa, vaan myös syvensi ymmärrystämme siitä, miten

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!