TweetMeillä Siivouspalvelu Kodalla oli mahdollisuus olla osa Kauppakamarien ja Nuorkauppakamarien järjestämää 1 000 nuorta johtajaa –kampanjaa, joka tuo 1 000 nuorta ja johtajaa tutkimaan, kokemaan ja oppimaan, mitä johtajuus tänä päivänä on. Minulla, Siivouspalvelu Kota Oy:n toimitusjohtaja Anna Kotamäellä, oli suuri ilo saada päiväksi parikseni Luostarivuoren lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Nella Lehto. Tiloihin ja toimintaamme tutustumisen

Read more…

TweetYksi arvoistamme Siivouspalvelu Kodassa on ympäristöystävällisyys. Meille sana on paljon enemmän kuin joutsenmerkki siivousaineissa tai jätteiden lajitteleminen: haluamme omalla toiminnallamme olla edistämässä kiertotaloutta ja kestävää kehitystä sekä kannustaa myös asiakkaitamme kantamaan vastuuta omilla valinnoilla puhtaamman huomisen puolesta. On ollut ilahduttavaa katsoa, kuinka alamme koulutuksessa keskitytään etsimään yhä enemmän puhdistusratkaisuja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän niin luontoa

Read more…

TweetTorstaina 24.1.2017 Kodassa keskusteltiin Lounais-Suomen Jätehuollon ympäristökouluttaja Miia Jylhän johdolla kierrättämiseen liittyvistä faktoista ja nikseistä. Miia Jylhä kertoi innostavasti kotitalousjätteiden lajittelusta ja matkasta kierrättämisen jälkeen; miten jätteitä hyödynnetään ja ennen kaikkea miksi kierrättäminen on kotitalouksille tärkeää. Kestävän kehityksen näkökulmasta asuminen, liikenne ja ruoka ja niihin liittyvät valinnat ovat kotitalouksien mahdollisuuksia ympäristöystävälliseen ajatteluun. Konkreettiset esimerkit kierrättämisestä

Read more…

TweetSyksyllä 2017 Siivouspalvelu Kodan tiloissa pidettiin ensimmäinen kodinjärjestämiskurssi ammattijärjestäjä, tutkija ja Paikka kaikelle -bloggaajan Ilana Aallon johdolla. Meidän toimistotiimistä Minna ja Anna ottivat osaa kurssille, tavoitteinaan saada näköaloja toimistotilojen kehittämiseen ja samalla myös virtaa molempien omien kotien projekteihin. Lupaustensa mukaisesti kurssi oli lempeän iloinen – yhteisistä kokoontumisista ja facebook-ryhmän keskusteluista ei naurua ja iloa puuttunut!

Read more…

TweetViime viikon tiistaina kokosimme kotalaiset yhteen joulupuuron äärelle. Kun lähes koko porukka oli kasassa saimme tutustuttua uusiin tulokkaisiin, vaihdettua vähän kuulumisia, käsiteltyä parit tärkeät ilmoitusluontoiset asiat sekä palkita kaksi työntekijäämme – Päivi ja Erja – 5 vuoden upeasta työstä Kodan palveluksessa! Anun keittämä puuro odottamassa Palveluesimies Päivi ja laitoshuoltaja Erja Kodan palveluksessa 5v! Kotalaiset vaihtamassa kuulumisia Pipareitakin tuli

Read more…