Tweet  Opiskelen Rasekossa liiketoimintaa, jonka takia harjoitteluni aihe on pääasiassa asiakaspalvelu. Työharjoitteluni Siivouspalvelu Kodassa alkoi noin nelisen viikkoa sitten. Astuin Kodan toimistoon tietämättä koko yrityksestä sen enempää mitään. Ensimmäisenä päivänä sain heti avaimet kouraan, tietokoneen itselleni, esityskierroksen toimiston läpi, sekä monia uusia kasvoja käteltäväksi. Aluksi tietenkin tutustuin Kodan toimintatapoihin ja siitä homma lähtikin käyntiin. Olen

Read more…

Tweet Tänä(kään) vuonna ei Kota lähettänyt asiakasmuistamisia, kortteja tai muuta sälää. Mutta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa keksimme jotain parempaa: tarjosimme Forumissa riisipuuroa kaikille halukkaille. Puuro hankittiin Operaatio Ruokakassilta, jotka olivat huolella hauduttaneet todella maistuvan puuron – ja jokaisella puuroannoksella tuettiin myös vähävaraisten joulua. Oikein paljon kiitoksia äärettömän herkullisesta puurosta Operaatio Ruokakassille! ❤️ Kiitos myös kaikille asiakkaille

Read more…

TweetToukokuun alussa Kodan toimistolla järjestettiin ammattijärjestäjä, kulttuurihistorioitsija Ilana Aallon luento Lapset mukaan kodin järjestämiseen. Parituntisen luennon aikana Ilana johdatti ensin kuulijansa pohtimaan, miksi tavaraa kertyy koteihin ja miksi järjestyksen ylläpitämisessä on haasteita lapsiperheessä. Yllättävätkin näkökulmat auttoivat ymmärtämään niin aikuisen kuin lapsen vinkkelistä suhdetta tavaraan – ja myös siitä luopumiseen.   Luento ei jäänyt vain ongelman

Read more…