Henriikka Leinonen

HenriikkaL“Moikka,
Nimeni on Henriikka Leinonen ja toimin Siivouspalvelu Kodassa palveluesimiehenä, tehtävässäni vastaan yritysasiakkuuksista.

Asun Kuusistossa punaisessa tuvassa mieheni, yhden tyttären ja kolmen pojanviikarin kanssa. Suurin osa arjestamme kuluu tällä hetkellä talon remontoinnin parissa. Kesäisin veneillään saaristossa ja mökkeillään Itä-Suomessa, josta olen kotoisin. Lasten harrastukset kuuluvat oleellisesti vapaa-aikaani. Silloin kun saan aikaa itselleni, minut löytää lenkkipolulta tai lukemasta.

Siivoustyöhön ajauduin puolivahingossa. Ajan myötä olen löytänyt paikkani alalla ja intohimoni puhtauden puolesta. Aloitin porrassiivoojana kun muutin Turkuun reilu kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen siivonnut varmaan kaikkea altaista öljytahroihin.

Minulla on vahva halu kehittää alaa, sen arvoja ja toimintaperiaatteita. Ehkä juuri siitä syystä aloitin työt Kodassa viime kesänä 2016. Asioita ei tehdä niin tai näin vain siksi, että niin on aina tehty, vaan asioista voi löytää jatkuvasti uusia näkökulmia tekemiseen.

Palkitsevinta työssäni on aidot ihmiset ja onnistumisen kokemukset. Haastetta riittää niin töissä kuin kotonakin ja tasapainoilla saa arjen palasten yhteensovittamisessa, mutta uskon että tämä on oikea suunta. Ankkurit irti ja tuulta purjeisiin. Meitä kaikkia tarvitaan.”

Henriikan tavoitat:
henriikka.leinonen(at)siivouspalvelukota.fi
p. 050 413 2556

Takaisin työntekijälistaan