Juha Mannermaa

dsc_4364b“Nimeni on Juha ja olen osa Siivouspalvelu Kodan toimistotiimiä, pääpaino taloushallinnon tehtävissä, mutta käytännössä taivun lähestulkoon kaikenlaisiin tehtäviin – tosin siivouspuolen kenttähommat jätän suosiolla ammattilaisille.

Lähdin vuosituhannen vaihteessa kotikonnuilta napapiirin tuolta puolen ja eksyinpä muutamien vaiheiden jälkeen sitten Turkuun vuosituhannen alussa… enkä ole vieläkään löytänyt pakotietä. Reippaan 15 vuoden asettumisen aikana suurin into etsimiseenkin on jo vähän laantunut. 
Vapaa-aikani kuluu perhe-elämöinnin ohessa pääasiassa penkkiurheilun, lukemisen, elokuvien sekä kaikenlaisten tee-se-itse -projektien ihmettelyn parissa.

Siivousalasta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta ennen Siivouspalvelu Kotaan tutustumista viime syksynä, jolloin olin muutaman kuukauden harjoittelijana Myyjähautomo-projektin kautta. Kaikenlaista muuta kokemusta onkin sitten laidasta laitaan, olen ollut niin hikoilemassa hanttihommissa kuin kovat kaulassa pankin tiskillä. Viimeisin koulun penkiltä saatu titteli on toimisto- ja talouspalveluiden yo-merkonomi vuodelta 2014, sen lisäksi olen opiskellut jonkin verran myynnin ja bittiavaruuden ihmeitä, kaiken muun ihmettelyn ohella.

Kotaan päädyin itse asiassa ihan silkan uteliaisuuden ja kokeilunhalun takia. Anna kävi pitämässä yritysesittelyn Myyjähautomossa, mutta vastaanotto oli kurssikaverieni suunnasta vähän nihkeä. Koska ala ei ollut minulle kovinkaan tuttu en itsekään ollut aluksi kuin puolivaloilla mukana, mutta tästä huolimatta tartuin kiinni Annan esittelemiin visioihin, erilaiseen lähestymistapaan ja koin että potentiaalia löytyy valtavasti – kunhan vain kääritään hihat, kohdataan haasteet ja saadaan visiot toteutettua.
Ja tässä sitä sitten ollaan harjoittelujakson ja muutaman kuukauden tauon jälkeen, varsinainen pestini alkoi nyt kesäkuun alussa. Työtehtävien painopisteet ovat hivenen muuttuneet viime syksystä, mutta tekemisen meininki on pysynyt samana – mennään tosissaan, muttei vakavissaan.”

Juhan tavoitat:
juha.mannermaa(at)siivouspalvelukota.fi
p. 046 920 5886

Takaisin työntekijälistaan