Petteri Kotamäki

DSC_4305“Olen Petteri Kotamäki, aviomies, isä ja Siivouspalvelu Kodan myyntijohtaja. Olen myös yrityksen perustaja ja toinen yrittäjä vaimoni Anna Kotamäen kanssa.

Olen jo pienestä asti asunut Turussa, joten nämä seudut ovat minulle hyvinkin tuttuja ja rakkaita. Olen aina asunut täl puol jokke, joten Turun eteläosat ovat minulle tutumpia kuin pohjoisosat, mutta silti Turusta löytyy vain harvoja paikkoja, joissa en olisi koskaan käynyt. Toimistomme on kuitenkin tois pual jokke, joten tulee tässä sitten tutustuttua paremmin tähänkin puoleen kaupunkia.

Ennen Siivouspalvelu Kotaa olen opiskellut AMK:ssa tietotekniikkaa ja niihin aikoihin sain myös ensimmäisen kosketukseni siivousalaan. Olin nimittäin itse työntekijänä eräässä siivousyrityksessä vuoden verran opintojeni ohella ja siitä syntyi ajatus oman siivousyrityksen perustamisesta.

Yrittäjänä olen toiminut tällä hetkellä lähes 8 vuotta, eli olen vuosien varrella saanut tehdä ihan kaikkea, mitä yrityksen pyörittämiseen ja johtamiseen liittyy. Aluksi toimin 1,5 vuotta yrittäjänä ihan yksin, joten myös käytännön siivoustyö on minulle tuttua. Mitä enemmän yrityksemme on kasvanut, sitä tarkemmin olen kuitenkin halunnut rajata omaa tehtävänkuvaani. Ajatuksena se, että annan mieluummin jonkin tehtävän sellaiselle, joka hoitaa sen minua paremmin.

Yrittäminen on haastavaa, mutta toisaalta myös hyvin palkitsevaa. Vaikka joskus on ollut isojakin haasteita, olemme aina niistäkin selvinneet ja menneet eteenpäin jotakin uutta oppineina. Uskon siihen, että kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa, eikä mitään ole tapahtunut turhaan. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut yrittämisen kautta todella paljon. Olenhan tutustunut vaimooni Annaankin siivoustarjousta tehdessäni. Olen saanut tutustua yrittäjänä moniin muihinkin hienoihin ihmisiin: toisiin yrittäjiin, asiakkaisiimme ja työntekijöihimme. Olen myös yrittäjänä oppinut paljon sellaisia asioita, joita varmasti en olisi muuten koskaan oppinut.

Suurimmat onnistumiset yrittäjänä ovat minulla aina liittyneet toisiin ihmisiin. Koen iloa siitä, kun näen esimerkiksi työntekijämme onnistuvan omassa työssään ja nauttivan siitä tai kun onnistuneesti palvelemme asiakastamme ja molemmille osapuolille tulee siitä hyvä mieli.

Haluan omalla työpanoksellani kehittää yritystämme edelleen eteenpäin niin, että siivousalan koko arvostus nousee ja niin, että tässä yrityksessä jokainen kokee itsensä yhtä tärkeäksi. Vaikka meillä onkin monia erilaisia työtehtäviä, kaikki niistä ovat tärkeitä ja yhtä arvokkaita.

Vapaa-aikani käytän perheeni parissa, vaimoni Annan ja pienen tyttäremme kanssa ja välillä myös kavereiden kanssa. Harrastuksiini kuuluvat musiikki, basson soitto, liikunta (uinti, pyöräily, kuntosali) ja taulujen maalaus.”

Minut tavoitat:
petteri.kotamaki(at)siivouspalvelukota.fi
p. 050 413 8088

Takaisin työntekijälistaan