Yksi arvoistamme Siivouspalvelu Kodassa on ympäristöystävällisyys. Meille sana on paljon enemmän kuin joutsenmerkki siivousaineissa tai jätteiden lajitteleminen: haluamme omalla toiminnallamme olla edistämässä kiertotaloutta ja kestävää kehitystä sekä kannustaa myös asiakkaitamme kantamaan vastuuta omilla valinnoilla puhtaamman huomisen puolesta.
On ollut ilahduttavaa katsoa, kuinka alamme koulutuksessa keskitytään etsimään yhä enemmän puhdistusratkaisuja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän niin luontoa kuin ihmisiäkin. Kuitenkin uskomme, että meillä on mahdollisuuksia tehdä enemmän: kemikaalikuormitus, kierrätys ja kiertotalous ovat teemoja, joissa niin meillä kuin asiakkaillamme on paljon oppimista.
Onneksi kaikkea ei tarvitse selvittää itse – ja meillä täällä Turussa on erinomaista osaamista oppilaitoksissa, jota me yritykset voimme hyödyntää! Helmikuun alussa meillä olikin ilo startata yhteistyö Turun ammattikorkeakoulun kanssa yliopettaja Liisa Lehtisen johdolla.
Yhteistyömme lähti liikkeelle kahden opiskelijaryhmän kanssa. Kemiantekniikan opiskelijat saivat esimiehiltämme ja asiakkailtamme nipun arjen siivoushaasteisiin liittyviä kysymyksiä, joihin he antavat tieteellisen selityksen. Näitä kysymyksiä olivat mm.: Miksi peili menee harmaaksi? Miksi laminaatti menettää kiiltonsa/ tulee harmaaksi? Ovatko etikka ja sooda oikeasti hyviä puhdistusaineita eri pinnoille? Opiskelijat tekevät siis kokeita eri pinnoille ja antavat tapahtuneelle tieteellisen selityksen. Nämä selitykset tulevat nähtäväksi myös blogiimme ja näin kaiken kansan silmille.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat puolestaan ovat jo työelämässäkin käyneet ja näin ollen he saivat haastavamman tehtävän. Heidän tehtävänsä on kartoittaa yritysten tai kotitalouksien tarpeita ja toimintaa sekä tunnistaa minkälaista liiketoimintaa siivouspalvelulle voisi syntyä, kun sitä tarkastellaan kiertotalouden perspektiivistä. Opiskelijat olivat erittäin innostuneita ja jo ensimmäisessä kohtaamisessamme tuli hienoja oivalluksia ja ideoita! Tästä saamme loistavaa tukea yrityksemme toiminnan kehittämiseen!