Työyhteisön tapaamiset siirtyivät virtuaalisiksi – Kotalaisten etäkahveilla jaetaan tunteita ja opitaan uutta

Tämä poikkeuksellinen aika on muuttanut tapoja ja käytäntöjä myös meillä Kodassa monella tapaa – myös toistemme kohtaamisessa. Aikana ennen koronaa kokoonnuimme lähes kaikki kotalaiset yhteen kuukausittaisten koulutusten merkeissä, joissa tapasimme toisiamme ja jaoimme kuulumisia. Niissä meillä on ollut aina hyvät tarjoilut, ja myös ajoittain järjestimme aamupalan toimistolle odottamaan työntekijöitä. Usein siellä myös kahviteltiin yhdessä vapaa-ajallakin esimerkiksi töiden jälkeen. Toimisto on ollut meille kuin kaikkien yhteinen olohuone, ihmisiä tulee ja menee ympäri vuorokauden, myös viikonloppuisin.

Siivous on tärkeää työtä, sitä ei voi kokonaan lopettaa edes koronan takia. Ja siivoojathan tietenkin hoitavat työnsä fyysisesti paikalla ollen, sitä ei voi etänä tehdä. Mutta nykyään toimistolla on usein hiljaista, kun osa on lomautettuina ja toimistotyöntekijät tekevät välillä etätöitä: emme tosiaankaan enää tapaa toisiamme kuten aiemmin. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat kontaktia toisiin ihmisiin, jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Hämmennys ja epävarmuus iski kaikille lomautusilmoitusten myötä, ja silloin olisi tärkeää päästä keskustelemaan tuntemuksistaan.

Korona onkin pakottanut kaikkia keksimään ja kokeilemaan uusia keinoja yhteydenpitoon toisten kanssa. Meillä Kodassa otettiin käyttöön Zoomilla toteutetut etäpalaverit myös vapaa-ajan tapaamisiin. Näitä etäkahveja meillä järjestetään nyt yleensä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin töiden jälkeen ja sinne ovat tervetulleita kaikki kotalaiset, myös lomautetut. Siellä saa juttuseuraa, ja lomautusten yhteydessä tietenkin jaettiin fiiliksiä tästä omituisesta ja yllättävästä tilanteesta. On kiva nyt nähdä ja kuulla edes ruudun välityksellä työkavereita, joita ei muuten tapaisi pitkään aikaan ehkä ollenkaan.

Etäkahvit ovat olleet rentoja rupattelutuokioita, yleensä ilman mitään teemaa tai käsikirjoitusta.  Paljon olemme keskustelleet kaikenlaisista erilaisista aiheista, eikä välttämättä työasioista. Mutta nyt olemme ottaneet mukaan myös sisältöä: ensimmäisenä vierailijanamme oli hyvinvointivalmentaja Pauliina Kansanoja  teemalla ”Miten hallita epävarmuutta?”. Saimme vinkkejä ja ajatuksia siitä, miten tämän erikoisen ajan keskellä voi pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnistaan ja videotallenteen avulla hekin, jotka eivät päässeet linjoille mukaan, pääsevät vinkkeihin käsiksi. Tällaisia vapaaehtoisia valmennuksia tulemme tarjoamaan jatkossakin henkilökunnalle eri teemoilla. Toiveena on ollut rentoutusharjoituksia, niska-hartiaseudun venytysvinkkejä, resepti- ja ruuanlaittovinkkejä. Etsimmekin kumppaneita mukaan toteuttamaan näitä kanssamme!

Zoomiin on helppo liittyä millä tahansa laitteella, ja apua siihen saa jos ei meinaa onnistua. Siinä voi laittaa kuvayhteyden päälle, tai olla siellä myös ilman omaa naamaansa jos niin haluaa. Mukaan voi liittyä missä vain, vaikka lenkkipolulla tai tehdä samalla kotitöitä. Myös oman äänensä voi mykistää, niin ei kuulu kaikki kilinät ja kolinat. Sinne voi tulla vaikka vain hetkeksi, jos ei ehdi koko aikaa olla.

Joten toivotaan että tapaisimme siellä vielä monia työkavereitamme rennoissa tunnelmissa virtuaalisesti, kun samassa tilassa ei nyt juuri pysty!

Heli, markkinointiviestinnän harjoittelija

Kota etäkahvit scaled

Lue myös

Maailma ilman siivousta: Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi?

Maailma ilman siivousta

Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi? Kuvittele hetkeksi maailma ilman siivousta. Kadut täyttyisivät roskista, toimistojen työpisteet pölyttyisivät ja kodit muuttuisivat kaaoksen keskukseksi. Tämä ei

Lue lisää »

Kodan vuosittainen juhla

Vaikka juhla pidettiin helmikuussa, sen merkitys ja lämpö olivat yhtä syvät kuin perinteisessä joulunajan juhlassa. Loppuvuosi on aina meille erittäin kiireistä aikaa, minkä vuoksi siirrämme

Lue lisää »

Kodan kuukausikoulutus

Siivouspalvelu Kodan kevään 2024 ensimmäisessä työntekijöiden koulutuksessa keskityimme puhdistustekniikoiden ja -laitteiden käyttöön. Tämä koulutus ei ainoastaan vahvistanut tiimimme ammattitaitoa, vaan myös syvensi ymmärrystämme siitä, miten

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!