Kotalaiset VENYY – 3 minuutin venyttelyllä konkreettisia tuloksia työhyvinvoinnissa

Keväällä 2021 hankimme ensimmäisen VENYY-tangon toimistollemme – ja otimme sen aktiivikäyttöön koko henkilöstölle saman tien. 

VENYY -passiivivenytystanko on turkulainen innovaatio ja Suomessa valmistettu tuote. Tangon avulla ennaltaehkäistään ja hoidetaan tuki- ja liikuntaelinvaivoja, vähennetään istumisesta koituvaa haittaa, parannetaan ryhtiä sekä kehitetään suorituskykyä. Säännöllisen VENYYmisen myötä kudosten nestekierto ja hapetus paranevat, välilevyille saadaan tilaa sekä niille kohdistuvaa painetta tasattua. Passiivisen venyttelyn avulla lihas kasvaa pituutta, korjaten tehokkaasti lyhentyneen lihasryhmän aiheuttamia nivelkulmien muutoksia ja niiden tuomia oireita.

Meillä Kodassa työnilo on yksi arvoistamme ja sen yksi kiinteä osa on työhyvinvointi. Vahva visiomme on hoitaa syitä (ei ainoastaan oireita) ja keskittyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä niin siivoojien kuin toimistotyöntekijöiden keskuudessa; siivoustyö kuormittaa ja luo painetta fyysisenä työnä – toimistotyöntekijöille puolestaan istuminen ja kirjoittaminen aiheuttaa niska- ja hartiakipuja, vaikka sähköpöydillä ja satulatuoleilla voidaankin säädellä työasentoa. 

Miten käytämme VENYY-tankoa?

VENYY-tangon käyttö opetellaan jo perehdytysvaiheessa: ensimmäiseen työpäivään on lounastauon yhteydessä sisällytetty venyttelyhetki – näin tangon käyttö tulee heti tutuksi. Tanko on helposti saatavilla, näkyvällä paikalla toimistollamme – käytännössä kaikki kävelevät sen ohi ja kuka vaan voi tarttua tankoon sen ollessa vapaana. Pitkäaikaisille työntekijöillemme, joille on ilmaantunut esimerkiksi selkä- tai niskakipuja tai kireyttä takareisissä, on työvuoroihin lisäksi erikseen aikataulutettu VENYY-tangolla venyttely päivän aluksi sekä lopuksi; näin venyttely ei unohdu.

Koska VENYY-tangolla riittää jo 30 sekunnin venyttely per liike ja kokonaisuudessa riittää 3 minuutin venyttely kerran tai kaksi päivässä, on siihen kaikilla myös aikaa!

Millaisia tuloksia VENYYtä käyttäneet kotalaiset ovat kertoneet?

VENYY-tanko venyttää kokonaisvaltaisesti takaketjua eli toisin sanoen pohkeista käsivarsiin asti. Näin ollen esimerkiksi porrassiivouksia tekevät siivoojamme ovat kertoneet tangon helpottaneen takareisien kireyttä. Yksi työntekijämme kärsi lonkkakivuista kun lihaskalvot kiristivät takareittä sekä alaselkää. Venyttely VENYY-tangolla joka päivä toi avun kipuihin parissa viikossa kun takareiden lihasjännitystä saatiin helpotettua ja nestekierto parani. Muutama työntekijä on myös kertonut välilevynpullistumien tuomien kipujen helpottaneen kun VENYY-tangolla venyttely tuo lisää tilaa välilevyille. 

Toimistotiimimme on kertonut pääkipujen helpottaneen ja iltapäivävenyttelyiden auttaneen myös jaksamisessa ja ajatustyöskentelyssä intensiivisessä näyttöpäätetyöskentelyssä. Liikkuvuuden ja vetreyden lisääntyminen on helpottanut myös niska- ja hartiaseudun jäykkyyksiin ja kipuihin. 

Venyttelyn myötä parantunut nestekierto ja aineenvaihdunta lihaksissa on helpottanut myös useamman kotalaisen unta, mikä puolestaan on tuonut lisää virkeyttä ja jaksamista niin töihin kuin arkeen. 

Kokonaisuudessaan uskomme VENYY-tangon säästäneen jo lyhyessä ajassa huomattavan summan työterveyshuollon kustannuksia kun pystymme jo orastavissa oireissa yksinkertaisella, helpolla ja edullisella tavalla hakemaan helpotusta kipuun – lääkkeettömästi ja luonnollisesti eli siis myös ekologisesti. Suosittelemme siis kotimaista tuotetta lämpimästi kaikille! 

Lue lisää ja hanki oma VENYY osoitteesta: www.venyy.com/kauppa

Ps. Koodilla ”KOTAVENYY” saat tangon hintaan 159 € (norm. 169 €)

Heli VENYY takaketju
Kota VENYY rintaranka nettikoko

Lue myös

Maailma ilman siivousta: Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi?

Maailma ilman siivousta

Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi? Kuvittele hetkeksi maailma ilman siivousta. Kadut täyttyisivät roskista, toimistojen työpisteet pölyttyisivät ja kodit muuttuisivat kaaoksen keskukseksi. Tämä ei

Lue lisää »

Kodan vuosittainen juhla

Vaikka juhla pidettiin helmikuussa, sen merkitys ja lämpö olivat yhtä syvät kuin perinteisessä joulunajan juhlassa. Loppuvuosi on aina meille erittäin kiireistä aikaa, minkä vuoksi siirrämme

Lue lisää »

Kodan kuukausikoulutus

Siivouspalvelu Kodan kevään 2024 ensimmäisessä työntekijöiden koulutuksessa keskityimme puhdistustekniikoiden ja -laitteiden käyttöön. Tämä koulutus ei ainoastaan vahvistanut tiimimme ammattitaitoa, vaan myös syvensi ymmärrystämme siitä, miten

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!