Minun tieni osaksi Kodan tarinaa

Terve!

Nimeni on Maaria Kilpi ja toimin Siivouspalvelu Kodassa palveluesimiehenä iltatiimille ja vastaan iltojen yritysasiakkaista.

Jännittävää ja hauskaa päästä osaksi Kodan blogia. Ajattelin kertoa oman tarinani, kuinka löysin tieni Kodalle. Kaikenlaista olen elämässäni tehnyt, ja siivoustyöhön päädyin melkein kaksi vuotta sitten, koska kaipasin fyysistä tekemistä toisen työni / yrittäjyyteni vastapainoksi. Siisteys ja puhtaus ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Enkä ole hetkeäkään tätä hyppäystäni uuteen, erilaiseen maailmaan katunut. Tykkäsin selkeästä työstäni ja kohteistani. Kolme iltaa omissa vakkarikohteissani ja lisää töitä sain halutessani. Kunto kasvoi kohisten ikään kuin vahingossa. Kokeilin uusia kohteita ja tutustuin monenlaisiin paikkoihin. 10 vuotta Turussa ja 20 vuotta Turun lähistöllä asuneelle tuli kaupunkikartta taas uudella tavalla tutuksi ja sain ‘omaa aikaa’ kauniissa vaihtuvissa maisemissa ja ideoita myös oman kodin sisustukseen. Ihan mahtavaa! Hyppäsin jopa vuorosta toiseen ja sain ympärilleni kivat työkaverit ja kehittymään kannustavan työympäristön.

Samaan aikaan tein valmennusopintoja ja pääsin Kodassa harjoittelemaan taitojani esimies- ja asiakaspalvelutiimien kanssa haastavassa korona-arjessa.

Kodan arvot puhuttelevat minua. Haluan, että inhimillisyys ja armollisuus näkyvät arjessa nykyäänkin ja että työn tekeminen on kivaa, niin yksin kuin yhdessäkin. Kodassa on mahdollisuus haastaa itseään, jos haluaa. Ideoita otetaan ilolla ja avoimin mielin vastaan. Mutta ei tarvitse. Jokaiselle löytyy omanlainen sopiva tapa.

Minua sykähdyttävät ihmiset ja heidän tarinansa. Päivän vaihtelevien kokemusten jakaminen toisille tuo yhteenkuuluvuutta, joka kantaa arjen ja työn haasteissa. Nautin kuunnella nauruja, jotka toimistolla usein raikuu. Ja arvostan sitä, että on aikaa aidoille keskusteluille.

Viime elokuussa haettiin iltavuoroon esihenkilöä. Hetken harkittuani hain paikkaa, kun tajusin, että se olisi loistava paikka käyttää opiskelemiani taitoja ja samalla olla osana kehittämässä Kodan tarinaa itsellenikin tärkeiden arvojen mukaisesti, yhä eteenpäin, sekä tietysti kehittyä itse. Mennyt vuosi on ollut jännittävä, haastava ja hauska. Paljon on edistytty ja iloitsen kaikista saavutuksistamme, niin pienistä kuin isoistakin. Niistä lisää sitten seuraavan kerran kirjoittaessani, joten stay tuned.

#työnilo #oppiaikäkaikki #elämätässäjanyt

Maaria
iltavuoron palveluesihenkilö
Siivouspalvelu Kota

Kiinnostuitko? Voisiko sinustakin tulla kotalainen?

Lue lisää: Töihin meille

Lue myös

Maailma ilman siivousta: Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi?

Maailma ilman siivousta

Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi? Kuvittele hetkeksi maailma ilman siivousta. Kadut täyttyisivät roskista, toimistojen työpisteet pölyttyisivät ja kodit muuttuisivat kaaoksen keskukseksi. Tämä ei

Lue lisää »

Kodan vuosittainen juhla

Vaikka juhla pidettiin helmikuussa, sen merkitys ja lämpö olivat yhtä syvät kuin perinteisessä joulunajan juhlassa. Loppuvuosi on aina meille erittäin kiireistä aikaa, minkä vuoksi siirrämme

Lue lisää »

Kodan kuukausikoulutus

Siivouspalvelu Kodan kevään 2024 ensimmäisessä työntekijöiden koulutuksessa keskityimme puhdistustekniikoiden ja -laitteiden käyttöön. Tämä koulutus ei ainoastaan vahvistanut tiimimme ammattitaitoa, vaan myös syvensi ymmärrystämme siitä, miten

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!