Siivouspalvelu Kota tukee nuorisokiekkoa

Siivouspalvelu Kota on aloittanut yhteistyön Raision Nuorisokiekon 2013 -ryhmän sponsorina. RNK2013 -ryhmä pelaa toista kauttaan 21:n 9-vuotiaan pelaajan voimin. Joukkue treenaa neljä kertaa viikossa ja ensimmäiset sarjapelit ovat jo takana. 

”Siivouspalvelu Kodan yksi arvoista on yhteistyö. Tällä yhteistyöllä haluamme omalta osaltamme auttaa nuorien elämäntaitojen kehittymisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä.” Perustelee kumppanuutta Kodan toimistusjohtaja Anna Kotamäki. 

Nuorten kiekossa kuten muissakin harrastustoiminnassa korostuvat sosiaalisten taitojen harjoittelu, joukkuehenki teknisiä jääkiekkotaitoja unohtamatta. Jokaisen sarjaottelun jälkeen palkitaan joukkueesta Siivouspalvelu Kodan nimissä “Ottelun siistein pelaaja”. Ottelun siistein pelaaja on tehnyt kovasti työtä joukkueen eteen ja osoittanut hyvää yhteishenkeä. Hyvä yhteishenki ja kannustava ilmapiiri vallitsee myös joukkueen huoltajien keskuudessa.

”On todella hieno juttu, että Kota ja muut tukijamme ovat lähteneet mukaan toimintaamme. Yritysten tuella pystymme paremmin pitämään harrastamisen kustannukset kohtuullisina kaikille pelaajillemme tinkimättä jääajasta kustannusten noustessa. Myynnin tuplaantumista en pysty yritykselle lupaamaan, mutta voin luvata, että pelaajamme kantavat yritysten logoja ylpeinä ja nauttivat täysillä tukijoiden mahdollistamista tapahtumista heille tärkeän harrastuksen parissa!” kertoo joukkueenjohtaja Antti Malkamäki.

Siivouspalvelu Kodan toimitusjohtaja Anna haastaa myös muut yritykset tukemaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa: ”Elinkustannusten voimakkaat muutokset heijastuvat perheiden talouksissa laajalle. Tarvitaan yrityksiä tukemaan lasten ja nuorten harrastetoiminnassa: pienikin summa voi saada suuria aikaan. Toivon, että kenenkään lapsen tai nuoren ei tarvitsisi lopettaa harrastusta rahan puutteen vuoksi”

RNK2013 -joukkueen matkaa sekä otteluiden siisteimmän pelaajan kommentteja voi seurata instatagramissa @rnk_2013 sekä Siivouspalvelu Kodan instagram-tilillä @siivouspalvelukota

unnamed 4 2

Lue myös

Kodasta hyvä startti työelämään

Aloitin Kodassa vuokratyöntekijänä ja tuuraajana, ja silloin puhuin vielä todella huonosti suomea. Siitä huolimatta minut otettiin lämpimästi vastaan, ja kollegani suhtautuivat positiivisesti siihen, että opettelin

Lue lisää »
Maailma ilman siivousta: Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi?

Maailma ilman siivousta

Miltä se näyttäisi ja mitä seurauksia olisi? Kuvittele hetkeksi maailma ilman siivousta. Kadut täyttyisivät roskista, toimistojen työpisteet pölyttyisivät ja kodit muuttuisivat kaaoksen keskukseksi. Tämä ei

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!