Koronasiivous

Koronasiivous omaa merkittävän roolin koronaviruksen leviämisen rajoittamisessa ja nujertamisessa. Siivouspalvelu Kota on perehtynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeisiin ja haluaa omalta osaltaan auttaa taistelussa koronaa vastaan. Koronavirus voi joidenkin tutkimuksien mukaan säilyä pinnoilla jopa päiviä. Siivouksella voidaan siis ehkäistä viruksen leviämistä tehokkaasti. Siivouksen suoritamme TTL:n ohjeistuksen mukaisesti.

Siivous voidaan suorittaa yrityksen tiloihin kun sairastunut henkilö on poistunut tiloista. Kotitalouksille koronasiivous tehdään kun kaikki taloudessa asuvat on todettu terveiksi.

Koronaviruksen vuoksi karanteenissa oleville kotitalouksille emme tarjoa siivouspalveluita; tartuntatautikeskuksen ohjeistuksen mukaan vain hoitohenkilökunta saa tarvittaessa tulla koronaa sairastavan kotiin.

Kodin pintojen siivoaminen on kuitenkin erittäin tärkeää silloinkin. Jos THL:n antama ohjeistus “aseptisesta siivouksesta heikosti emäksisellä puhdistusainella” ei oikein aukea, olemme tehneet maanläheisemmän videon, jonka vinkeillä voi  hoitaa kodin desinfioinnin!

Miksi desinfiointisiivous on erityisen tärkeää juuri nyt?

Suojelemme riskiryhmässä olevia: heikkokuntoiset, pitkäaikaissairaat ja iäkkäät ihmiset tarvitsevat meidän kaikkien toimenpiteitä, että koronavirus ei tarttuisi heihin. Jos liikkumisen rajoittaminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista, autetaan siis puhdistamalla ympäristö riskitekijöistä!

Ylläpidetään turvallisuudentunnetta: esimerkiksi porrassiivouskohteissa ja muissa julkisissa tiloissa kerromme tiedotteilla siivouksen toimenpiteistä ja tehostamisesta.

Pidät huolta omasta työkunnostasi: kotona etätöissä olet jatkuvasti samassa tilassa. Muistathan pitää huolta myös oman työ- ja elinympäristösi puhtaudesta, jotta pysyt terveenä ja jaksat kotona?

Lika on viruksien ja bakteerien elinalusta. Pelkkä pinnan desinfiointi ei riitä, vaan lika on ensin poistettava pinnoilta ja vasta sitten desinfioitava.
Korona, kuten muutkin virukset viihtyvät erityisesti kosketuspinnoilla, paikoissa, joihin meidän käsi käy usein. Siksi pintoja on siis puhdistettava huolellisesti ja usein, jotta virus saadaan kuriin.

Koronasiivouksessa noudatamme THL:n antamia ohjeita. Hintamme sisältää tarvittavat siivousvälineet ja -aineet ja huolehdimme niiden asianmukaisen puhtauden. Käytämme siivouksessa THL:n ohjeiden mukaisia suojavarusteita. Desinfioimme tilat ammattitaidolla, oikeassa järjestyksessä.

Meillä on valmius tehdä erityispuhdistus koronatartunnan saaneen henkilön oleskelutiloihin yrityskohteissa.

Huom! Voit tilata myös kevennetyn siivouksen niin, että keskitymme vain kosketuspintoihin ja WC-tiloihin.

Teemme kaikki siivoukset tuntiveloituksella – ota yhteyttä asiakaspalveluumme!
p. 044 502 9392 tai info@siivouspalvelukota.fi

Mitä voit itse tehdä koronaviruksen torjumiseksi?
THL:n ohje käsienpesuun
TTL:n ohjeistus siivouksesta
TTL:n ohjeet työpaikoille koronavirusepidemian ehkäisyyn
Opastevideo kodin desinfiointiin

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme!