Tiistaina 12. syyskuuta kaikki kynnelle kykenevät Kotalaiset kokoontuivat viettämään Ikäjohtamisen pilottihankkeen yhtä huipentumaa eli tyhy-päivää Forum Marinumiin. Koska Kodan kaksi pääteesiä pilottihankkeeseen liittyen ovat kommunikaatio ja perehdytys, oli päivän ohjelmakin räätälöity sen mukaan. Tyhy-päivän varsinaisen osuuden aloitti yhteistyökumppanimme Veritaksen Minna Bliss. Kommunikaatioon liittyen Minnan osuudessa keskityttiin  viestintään ja palautteen käsittelemiseen. Aluksi saatiin pienet näytelmälliset esimerkit hyvästä

Read more…

Toukokuun alussa Kodan toimistolla järjestettiin ammattijärjestäjä, kulttuurihistorioitsija Ilana Aallon luento Lapset mukaan kodin järjestämiseen. Parituntisen luennon aikana Ilana johdatti ensin kuulijansa pohtimaan, miksi tavaraa kertyy koteihin ja miksi järjestyksen ylläpitämisessä on haasteita lapsiperheessä. Yllättävätkin näkökulmat auttoivat ymmärtämään niin aikuisen kuin lapsen vinkkelistä suhdetta tavaraan – ja myös siitä luopumiseen.   Luento ei jäänyt vain ongelman

Read more…

Meillä Siivouspalvelu Kodalla oli mahdollisuus olla osa Kauppakamarien ja Nuorkauppakamarien järjestämää 1 000 nuorta johtajaa –kampanjaa, joka tuo 1 000 nuorta ja johtajaa tutkimaan, kokemaan ja oppimaan, mitä johtajuus tänä päivänä on. Minulla, Siivouspalvelu Kota Oy:n toimitusjohtaja Anna Kotamäellä, oli suuri ilo saada päiväksi parikseni Luostarivuoren lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Nella Lehto. Tiloihin ja toimintaamme tutustumisen

Read more…

Ikäjohtamisen pilotti jatkuu meillä arkisen aherruksen ohessa. Mitä tähän mennessä onkaan siis tehty? Tammikuussa startattiin Turussa muiden turkulaisten pilottiryhmien kanssa ja ihmeteltiin mistä ikäjohtamisessa on kysymys. Helmikuussa esittelimme pilottitiimin kanssa projektin henkilökunnalle ja kannustimme heitä nostamaan kyselyissä esille ne asiat, joita meidän yrityksessä pitäisi kehittää. Kehityskohteiden selvittämiseksi toteutimme ensin yhden sähköisen kyselyn, jonka TTK tarjosi valmiina.

Read more…

Kesä lähestyy – ja meilläkin on jo julkaistu kesätyöpaikat haettavaksi. Haluatko menestyä hakuprosessissa ja tulla valituksi? Tässä meidän keräämät vinkit työnhakuun! 1. Käytä pyydettyä hakukanavaa Me käytämme sähköistä lomaketta – ja syystä. Vaikka sinusta hakija sähköinen lomake voi tuntua persoonattomalta ja sormesi syyhyäisivät lähettää suoraa sähköpostia, se ei välttämättä ole kannattavaa. Syitä miksi me käytämme sähköistä lomaketta,

Read more…

Yksi arvoistamme Siivouspalvelu Kodassa on ympäristöystävällisyys. Meille sana on paljon enemmän kuin joutsenmerkki siivousaineissa tai jätteiden lajitteleminen: haluamme omalla toiminnallamme olla edistämässä kiertotaloutta ja kestävää kehitystä sekä kannustaa myös asiakkaitamme kantamaan vastuuta omilla valinnoilla puhtaamman huomisen puolesta. On ollut ilahduttavaa katsoa, kuinka alamme koulutuksessa keskitytään etsimään yhä enemmän puhdistusratkaisuja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän niin luontoa

Read more…

Torstaina 24.1.2017 Kodassa keskusteltiin Lounais-Suomen Jätehuollon ympäristökouluttaja Miia Jylhän johdolla kierrättämiseen liittyvistä faktoista ja nikseistä. Miia Jylhä kertoi innostavasti kotitalousjätteiden lajittelusta ja matkasta kierrättämisen jälkeen; miten jätteitä hyödynnetään ja ennen kaikkea miksi kierrättäminen on kotitalouksille tärkeää. Kestävän kehityksen näkökulmasta asuminen, liikenne ja ruoka ja niihin liittyvät valinnat ovat kotitalouksien mahdollisuuksia ympäristöystävälliseen ajatteluun. Konkreettiset esimerkit kierrättämisestä

Read more…

Syksyllä 2017 Siivouspalvelu Kodan tiloissa pidettiin ensimmäinen kodinjärjestämiskurssi ammattijärjestäjä, tutkija ja Paikka kaikelle -bloggaajan Ilana Aallon johdolla. Meidän toimistotiimistä Minna ja Anna ottivat osaa kurssille, tavoitteinaan saada näköaloja toimistotilojen kehittämiseen ja samalla myös virtaa molempien omien kotien projekteihin. Lupaustensa mukaisesti kurssi oli lempeän iloinen – yhteisistä kokoontumisista ja facebook-ryhmän keskusteluista ei naurua ja iloa puuttunut!

Read more…

Jos vielä et tiedä, niin meillä on Siivouspalvelu Kodan kanssa ilo olla mukana Diacorin, Työturvallisuuskeskuksen ja Veritaksen yhteisessä pilottihankkeessa, jossa yhteensä viisi yritystä pohtii ikäjohtamiseen liittyviä kysymyksiä. Pilottimme starttasi yhteisellä ensimmäisellä päivällä Turussa – lue siitä tarkemmin täältä. Nyt oli aika ottaa ensimmäiset yrityksemme omat askeleet! TTK tarjosi meille työkaluksi valmiin kyselyn, jonka pohjalta saamme

Read more…

Meillä Siivouspalvelu Kodassa oli suuri ilo päästä mukaan Diacorin, Veritaksen ja Työturvallisuuskeskuksen pilottiin, jonka teemana on Ikäjohtamista kaikkiin työuran vaiheisiin. Siis hetkinen…ikäjohtaminen? Mikä ikäjohtaminen? Ikäjohtaminen on sitä, että organisoidaan töitä ja johtamista ihmisen elämänkulun ja voimavarojen näkökulmasta. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että eri-ikäiset voivat toimia omilla vahvuuksillaan, työ saadaan iästä ja kokemustasosta riippumatta mielekkääksi ja

Read more…